Täydellinen turistiviikonloppu

Heipodei taas! En ole eksynyt Alpeille tai tukehtunut Toblerone-suklaaseen, mutta loppuviikkona on ollut paljon muutakin tekemistä kuin koneella istuminen.

Lomaviikonloppu Zürichissa on nyt takana, ja se oli kyllä juuri niin loistava kuin toivoin ja odotinkin. Kävelyä ja kiertelyä tuli sen verran, että olo on tällä hetkellä enemmän kuin väsynyt, mutta eipä tuo menoa haitannut!

Poikakaveri saapui kaverinsa kanssa Berliinistä Zürichin perjantai-iltapäivänä. Hotellin kanssa meinasi aluksi olla pientä sählinkiä - varauksesta huolimatta huoneemme olikin mennyt jollekin toiselle - mutta saimme tilalle samanlaisen, joten mitään suurempaa vahinkoa ei päässyt käymään. Minulla oli ollut pieniä epäluuloja majoituspaikkaamme kohtaan, mutta se yllättikin positiivisesti: huone oli siisti ja loppujen lopuksi suhteellisen edullinen, ja alkuhäslingistä huolimatta palvelu oli loistavaa. Hotellihenkilökunta tervehti aina nimeltä ja muisti vielä toivottaa kitosta. Myöskään sijainnissa ei ollut valittamista, sillä rautatieasemalle pääsi tikkusuoraa linjaa pitkin viidessä minuutissa, ja ravintola- ja kahvilakorttelit sekä vanhakaupunki olivat aivan kivenheiton päässä, kuten myös varsinainen keskusta.

Vielä kun verhot ja kokolattiamaton vaihtaisi!

Hotellissa vallitseva lehmäteema ulottui avaimiin saakka.

Kävimme vähän tutustumassa paikallisiin maisemiin, ja tajusin, kuinka vähän olinkaan Zürichia edellisellä vierailullani nähnyt. Tuolloin en löytänyt edes kunnollista kahvilaa, mutta olin etsinyt niitä aivan väärältä suunnalta, kuten aavistelinkin. Tällä kertaa päädyimme keskelle ravintolamerta, ja ongelmia tuotti lähinnä valinnanvaikeus illallispaikan suhteen. Tulimme siihen lopputulokseen, että halpoja ravintoloita ei yksinkertaisesti ole; jos ruoan saakin kohtuullisella hinnalla, tavallisesta vedestäkin saattaa joutua pulittamaan hyvinkin neljä euroa. Toisaalta paikallismarketissa saattaa selvitä Suomeen verrattuna varsin kohtuullisin hinnoin, jos oikein osaa etsiä.


Keskimääräistä paremman kebap-paikan jälkeen otimme poikakaverin kaverin matkaan ja jatkoimme iltaa hotellissa ja ihmisiä vilisevillä pikkukujilla. En vieläkään ole tottunut siihen, että teepaidalla voi selvitä, vaikka ulkona olisi pilkkopimeää. Joen yli risteileviltä silloilta oli upeat näkymät kohti yöllistä Zürichia, vaikken aivan onnistunutkaan vangitsemaan tunnelmaa kamerallani.

Hämmästys oli suuri, kun suljetussa huonekaluliikkeessä tallusteli - no, niin, pari kappaletta ihkaeläviä kissoja.

Paikallisessa baarissakin käväisimme, mutta järkyttävät hinnat pitivät yksillä käymisen yksillä käymisenä. Yli kymmenen euroa yhdestä pienestä drinkistä? Kiitos ei.

Hotelliparvekkeelta napsittua.

Aamiaiseksi nautimme edellisenä iltana ostamiamme croissantteja, joskin nautintoa hieman rajoitti myöhäinen havainto siitä, että voisarvet olivatkin ainoastaan esipaistettuja. Noh, eivät ne ehkä aivan niin rapeita olleet kuin olisi suonut, mutta ainakin huonesiivooja pääsi helpommalla. Itse en nimittäin yksinkertaisesti pysty syömään voisarvia kylvämättä murusia kaikkialle ympäristööni.

Ilmeisesti Berliini oli uuvuttanut pojat siinä määrin, että päätin itse lähteä tutkailemaan kauppakatuja poikakaverin jäädessä vielä nukkumaan. Teepaita ja shortsit löytyivät liiankin helposti, mutta varsinkin jälkimmäisille löytyi välitöntä käyttöä: aurinko porotti sen verran iloisesti, ettei farkuilla olisi selvinnyt paria tuntia kauempaa ilman lämpöhalvausta.


Hupenevan matkakassan ja upean ulkoilman painostamana päätimme toteuttaa lounaan piknik-muotoisena. Mikäs sen parempaa kuin istua joen rannalla, katsella lähenteleviä puluja ja syödä tuoretta sämpylää ja Mövenpickin Swiss Chocolate -jäätelöä!

Selitän epäilemättä jotain äärimmäisen fiksua.

Nähtävyyksiä emme jaksaneet kierrellä mitenkään erityisen tunnontarkasti, sillä nähtävää tuli vastaan ihan itsestääkin. Seurailimme joenrantaa sen verran kuin huvitti, ja poikkesimme matkalla sekä ökykeskustassa että idyllisessä vanhassakaupungissa.

Fraumünster-kirkko.

Täällä asusteli Ulrich Zwingli, yksi reformoidun kirkon perustajista. Leninin taannoinen kämppä olisi muuten ollut ihan lähellä, ja saatoin kulkea sen ohikin, mutten kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota.

Tällä kuvalla ei ole sen suurempaa tarinaa, mutta minusta tuo parveke oli aika hauska.

Tietysti pakolliset turistiposeerauksetkin piti ottaa.




Illalla kiertelimme jälleen kaupunkia, ja kerrasta viisastuneena ostin seuraavaa aamua varten valmiiksi paistettuja croissantteja, joita muuten täälläpäin gipfeleiksi kutsutaan. Väsymys vei mennessään jo puolenyön aikaan, mutta ainakin aamuherätys oli tuskattomampi. Huoneiden luovutuksen jälkeen kävimme käyttämässä viimeiset frangimme piknik-tarvikkeisiin ja suuntasimme päärautatieaseman takana olevaan puistoon.



Tietysti viimein koitti hetki, jolloin poikien oli kiiruhdettava omaan junaansa ja minun omaani. Muiden matka jatkui kohti lentokenttää ja Wieniä, minä palasin jälleen sveitsiläiseen arkeeni. Enköhän minä kuitenkin tämän viikonlopun voimin jaksa loput puolitoista kuukautta! Ihan uskomatonta, että olen kohta ollut täällä jo puolet kesästä - aika on mennyt mieletöntä vauhtia.

Kuulin muuten tänään huhuja, että saatammekin lähteä Italiaan jo perjantaina! Tarkoituksena on siis viettää parisen viikkoa saapasmaassa, jossa perheellä on kaksi asuntoa - toinen merenrannalla, toinen maaseudulla oliivitilan kupeessa. En ole koskaan ollut erityinen Italia-fani, mutta luonnollisesti olen varsin ilahtunut mahdollisuudesta päästä näkemään myös italialaista elämäntapaa. Pitäisiköhän opetella sanomaan jotain muutakin kuin grazie? Huono puoli on se, etten luultavasti pääse nettiin koko reissun aikana, mutta eiköhän tuosta selvitä!

Mitenkään mihinkään liittymätön loppukevennyskuva.