Luksusviikonloppu

Kaikkeen sitä päätyykin, kun maailmalle lähtee. Olin tiennyt jo ennalta, että viikonlopun ohjelma tulisi olemaan tavallisesta poikkeava, mutta aivan tällaiseen en osannut varautua.

Homma nimi oli tämä: perheen äiti johtaa tunnetun kampaamoalan yrityksen Sveitsin-osastoa, joka sponsoroi viikonloppuna pidettävää moottoripyörätapahtumaa, jonne myös minä olisin tervetullut. Tapahtuma pidettäisiin toisella puolella maata, ja olisimme samalla reissulla myös yötä Thun-nimisessä kaupungissa. Tässä se, mitä itse tiesin ennalta.


Oletin, että pyörähtäisimme lauantaina moottoripyörätapahtumassa, jossa ehkä pääsisin jonkin kokeneemman kuskin kyydissä Harley-Davidson-koeajelulle. Yön viettäisimme ehkä jossain perusperhehotellissa, aamulla ajelisimme takaisin kotia kohti. Ei se aivan niin mennytkään.

Matka Thuniin oli leppoisa. Maisemat olivat upeat - perheen äiti ja tämän kollega naureskelivat minun valokuvausinnolleni, mutta tahdoin ikuistaa edes osan niistä mahtavista Alppi-näkymistä, joita kohtasimme. Välillä pysähdyimme järvenrantakahvilaan kahville, minun tapauksessani piparminttuteelle ja omenapiirakalle.



Hotelli osoittautui hieman hienommaksi kuin kuvittelin. Vielä yllättyneempi olin siitä, että minulle oli varattu sieltä aivan oma yksityishuone, vaikka olisin ollut aivan tyytyväinen ison perhehuoneen lisävuodepaikkaankin. Tavarat jätettyämme emme suunnanneetkaan mihinkään moottoripyörä-alkuiseen, kuten olin kuvitellut, vaan minusta, pikkupojasta ja firman työntekijöistä koostuva ryhmä johdatettiin kaupunkikierrokselle Thunin vanhaankaupunkiin. En ymmärtänyt sveitsinsaksaksi selostetusta kierroksesta kovinkaan paljoa, mutta onneksi avuliaita kääntäjiä ja nähtävää riitti.

Sveitsinsaksasta pikaisesti tähän väliin: en ole aiemmin tainnut kunnolla mainita, että täällä päin puhuttu saksa ei muistuta "oikeaa", koulussa opiskeltavaa saksaa eli hochdeutschia kovinkaan paljon. Itsellenikin tuli yllätyksenä, että paikallinen murre on niin erilainen, että tavalliset saksalaisetkaan eivät sitä ymmärrä - saati sitten minä. Sanan sieltä, toisen täältä, mutta on todella uuvuttavaa koettaa pysytellä perässä sveitsinsaksalaisessa keskustelussa. Sinänsä kaikki tosin osaavat myös hochdeutschia, eli tarvittaessa ihmisiä kyllä ymmärtää, mutta en voi vaatia aina kaikkia käymään kaikki keskustelunsa "korkeasaksalla" ihan vain minun takiani.

Joka tapauksessa kyseessä oli paitsi nähtävyys-, myös ennen kaikkea ravintolakierros. Söimme viiden ruokalajin illallisen, jossa lähes jokainen laji tarjottiin erilaisessa ravintolassa. Alkupalaksi pieniä, upeasti täytettyjä ja koristeltuja leipä- tai voitaikinakiekkoja; seuraavassa paikassa paikallisen järven kalaa valkoviinikastikkeella, riisillä ja millä lie; välissä jogurtti-mansikka-ananassorbettia pienessä bistrossa; lopuksi röstiperunoita ja lihaa millä-lie-pedillä sekä tuorehedelmäsalaattia. Voin kertoa, että olin aika täynnä tuon kaiken jälkeen - minä kun kuvittelin, että valkoviinikala oli jo pääateria, mutta eipä suinkaan. Joka aterialla juotiin viiniä, johon en vieläkään ole erityisen kiintynyt, mutta josta en ihan kohteliaisuudenkaan vuoksi viitsi kieltäytyä. Enköhän minä kesän aikana ehdi tottua, täällä viini on kuitenkin paljon selvemmin normaali ruokajuoma kuin Suomessa.



Ruokakierroksemme kesti tuntikausia, ja täyden vatsan ja sveitsinsaksan uuvuttavana nukahdin lähes heti hotellihuoneeseen päästyäni. Se ei kuitenkaan millään tavoin estänyt minua enää aamulla. Hotellin aamiaisbuffet oli yksi parhaita näkemiäni, ja suurin ongelmani oli päättää, minkälaiset croissantit olisivat parhaita. Hyvä kompromissi: otin tietysti vähän kaikkia.

Aamiaisen jälkeen suuntasin kylpyläosastolle, jossa oli poreammeen, rentoutumishuoneiden ja eksoottisten suihkujen lisäksi jos jonkinlaisia saunoja: yrttisauna; höyrysauna; Damensauna, jossa lämpötila oli 40-45 astetta. Naiset eivät kestä löylyjä, niinkö? Paras kaikista oli luonnollisesti aito Finnish sauna. Olin positiivisesti yllätetty: olin odottanut mitä eriskummallisinta saunaviritystä, jossa pääsisi lähinnä palelemaan, mutta lämpöä löytyikin 80 astetta, ja vaikka kiuas olikin hieman erikoinen, eivätkä löylyt olleet niin hyvät kuin kotona, tunnelma oli aivan oikea.

Juurikin tässä saunassa kävin.

En voinut olla hymyilemättä, kun keski-ikäinen mies selitti toverilleen, kuinka kauhean kuuma Finnish sauna olikaan. Satuimme sinne samaan aikaan, ja mies kyyristeli keskilauteella tuskaisen näköisenä, vaikka minulla ei ollut mitenkään erityisen tukalaa ylempänäkään. Löylyistä mies ei ollut tainnut kuullakaan. Koetin tiedustella, onko ok, jos heitän vähän vettä kiukaalle, ja mies jäi aivan hämilleen. Vettä kiukaalle? Saunaan tullessani huomasin seinillä neljä mittaria, ja ihmettelin, eikö yksi lämpömittari riitä, ennen kuin huomasin, mitä ne olivat: kapeita tiimalaseja, joilla pystyi mittaamaan tarkasti saunassa viettämänsä ajan. Ettei vain tulisi saunottua liian kauan. Sehän voi olla vaarallista.

Tuolla lilluin aamulla. Tarjolla olleet tuoremehut olivat muuten käsittämättömän kummallisia, kaiketi liian terveellisiä minun makuuni.

Huoneeseen saavuttuani vilkaisin kelloa ja huomasin, että kiire tulee: hiukset pitäisi olla kuivana, meikit naamassa ja kamppeet laukussa viidessätoista minuutissa, jolloin huone siivottaisiin. Jollain tavalla onnistuin, ja koska yhteinen avaintenluovutus olisi vasta reilun tunnin päästä, päätin lähteä kävelylle viereiseen puistoon. Järvimaisemia riitti katseltavaksi, ja onnistuinpa löytämään vanhan linnankin.


Viimein suuntasimme kohti harrikkatapahtumaa, jonka olin alun perin kuvitellut olevan jo lauantaina. Minun kannaltani katsoen sponsorointihomma vaikutti varsin hauskalta: ensin joimme hedelmämehudrinkit ja napostelimme aperitiiveja. Sitten pääsimme koeajelulle. Olin kuvitellut, että se tehtäisiin turvallisesti takaistuimelta, mutta olin jälleen väärässä. Tarkoituksena olikin ajaa aivan itse. Hieman hirvitti, täytyy myöntää. Minä, joka en ole koskaan ajanut edes mopoa, ties kuinka paljon maksavan Harley-Davidsonin kuskina? Juuri niin siinä kävi, ja hauskaa oli, vaikka edelleen hirvitti hieman. Ohjeistus oli tietysti saksaksi, ja minulta jäi muutama pikkuseikka välistä. Kuten se, miten vaihteita vaihdetaan ja se, miten moottoripyörä pysäytetään. No, ykkösvaihteella pääsi hyvin eteenpäin, ja oli luultavasti vain hyvä, ettei vauhtia ollut niin paljon, etenkin siinä vaiheessa, kun koetin pysähtyä. Olin jo melkein jäänyt paikalleni, kun väänsinkin vahingossa kaasua, ja apumies joutui tökkäämään stop-nappulaa puolestani. Henkilö- ja moottoripyörävahingoilta kuitenkin selvittiin, ja se lienee tärkeintä se.


Kyseinen apumies kysäisi, miten meni, ja koetin vääntää, että sehr gut, sehr gut. Samalla totesin jotain perheen äitin kollegalle englanniksi, ja apumies naurahti, että olisit heti sanonut, että puhut englantia. Kollega totesi minun tulevan Suomesta, ja ällistykseni oli sanoinkuvaamaton, kun kävikin ilmi, että niin tuli apumieskin! Siinä me sitten vaihdoimme kuulumisia, kaksi suomalaista keskellä Sveitsiä. Kaiken lisäksi selvisi, että toinenkin apumiehistä osasi pari sanaa suomea ja tunsi Oulun - hänellä oli kuulemma pari kaveria sieltä päin.

Kotimatka sujui joutuisasti, sillä tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen nukuin iloisesti koko matkan yhdessä pikkupojan kanssa. Mieli on kyllä loistava, yllätyksiä on riittänyt ja olen nauttinut täysin siemauksin. Huomenna Sveitsi-tietouteni avartuu luultavasti taas enemmän, kun lähden päiväksi Zürichiin kiertelemään.

Yksi asia viikonlopun riemua tosin on järkyttynyt. Tänne tultuani sain tietää, että hyvän ystäväni (ja poikakaverini pikkusiskon) juhannus ei ollut sujunut kovin riemukkaissa tunnelmissa. Tyttö oli ollut kavereidensa kanssa kaverin kotona iltaa viettämässä, mutta ilmeisesti saunomisen seurauksena talossa syttyi tulipalo, joka levisi ja tuhosi koko rakennuksen täysin. Onneksi, onneksi tytöt ja koirat pelastuivat. On kauheaa ajatellakaan, kuinka paljon pahemminkin tuossa olisi vielä voinut käydä, mutta aika hirveää tuo on noinkin.

Tällaisten jälkeen tulee välillä pohdittua, kuinka kaukana kotoa sitä onkaan. Mitä jos jotain tapahtuu, enkä ole paikalla? Mutta eihän mistään koskaan voi varma olla, ja elämästä tulee kovin vaikeaa, jos miettii vain uhkakuvia. Täytyy vain uskoa ja toivoa, että kaikki päättyy lopulta hyvin.

Jaksamisia sinne Suomeen, koettakaa pärjäillä!

Kuvat Thunin kaupungista ja Congress Hotel Seepark Thunista.