Illanviettoa sveitsiläisittäin

Koulut ovat alkaneet jo täällä ja Suomessa, mutta kesä jatkuu vielä. Sääliksi kyllä käy täkäläisiä koululaisia, jotka joutuvat viettämään päivät neljän seinän sisällä, vaikka ulkona on edelleen auringonpaistetta ja hellelukemia niin paljon kuin toivoa saattaa. Olin oikeastaan kuvitellut, että opiskelut alkaisivat täällä vasta syyskuun tietämillä, kuten asia monessa muussa Keski-Euroopan maassa taitaa olla, mutta viime maanantaina pikkupoikakin aloitti suosiolla ensimmäisen koulupäivänsä vain viiden viikon kesäloman jälkeen. Päivät ovat yllättävän pitkiä - kahdeksasta puoli neljään jo ekaluokkalaisellakin - mikä tietysti osaltaan johtuu keskipäivän puolitoistatuntisesta ruokatauosta.

Itselleni koulujen alku on tarkoittanut oikeastaan entistä enemmän vapaa-aikaa, sillä siivoushommia ei yleensä ole kovinkaan moneksi tunniksi, ja totta puhuen minua alkoi alkuviikosta vaivata jo suoranainen tekemisen puute. Kun illatkin ovat lähes aina kohtuullisen tyhjillään, nettimaailma alkaa olla koluttu, talosta löytyvät aikakauslehdet selailtu ja DVD-tarjonta nähty. Teeveetä en ole oikeastaan juuri edes katsellut, vaikka sellainenkin huoneestani löytyisi. Eipä tässä silti valittamista ole - syksyllä ohjelmaa on varmasti enemmän kuin tarpeeksi, ja muuttotohinat alkavat heti kotiin palattuani.



Sveitsi jaksaa ihmetyttää ja ihastuttaa yhä uudelleen. En edelleenkään voi olla pitämättä siitä tavasta, jolla maaseutu ja kaupungit kietoutuvat täällä yhteen. Maan suurin kaupunki on puolen tunnin matkan päässä, ostoskeskukseen on reilu kilometri ja juna-asemalle vielä huomattavasti vähemmän, omakotitaloja on joka puolella ja liikenteen kohina kuuluu yötä myöten, ja silti voin kuunnella huoneeni ikkunasta lehmien ammuntaa. Maissipellot maalaistaloineen alkavat melkein nurkan takaa, ja vuohia löytyy kotikadun toisesta päästä.



Eilen sain nähdä taas uudenlaisen palan täkäläistä elämää. Naapurustossa järjestettiin nimittään puutarha- ja grillijuhlat, joihin kukin perhe kiikutti kuka peruna- ja tuoresalaatteja, kuka erilaisia makkaroita, kuka itseleivottua pähkinäkakkua ja vadelmatiramisua. Kaikki söivät, joivat ja juttelivat saman pitkän pöydän ääressä, ja kerrankin jopa minä tunsin sopivani joukkoon. Pimenevä ilta oli lämmin, yhden talon sisältä kantautui brasilialaisia rytmejä. Suihkulähteet solisivat.

Ikäjakauma oli pikkupojan kuudesta vuodesta erään vanhemman pariskunnan reiluun kahdeksaankymmeneen vuoteen, mutta kaikki tuntuivat tulevan juttuun. Kaksi naapuruston perinteisesti toisilleen vihoittelevaa tätiäkin oli saatu kuulemma ensimmäisen kerran saman pöydän ääreen.

Suureksi yllätyksekseni huomasin, että minäkin pystyin lopulta osallistumaan kunnolla saksankieliseen keskusteluun. Useimmiten olen jäänyt suosiolla hieman sivummalle, jos paikalla on ollut enemmän sveitsiläisiä kerrallaan, mutta nyt eräs puheliaamman sorttinen Suomessa pari kertaa vieraillut naapuri halusi kovasti jututtaa minua, ja huomasin ymmärtäväni helposti, mistä puhutaan. Vaikka en itse niin paljoa kertonutkaan, minunkin sanani tajuttiin siten kuin ne tarkoitinkin. Ei ehkä kuulosta niin suurelta saavutukselta, mutta kun on tottunut vaihtamaan englantiin aina kun aihe on jotain pöydän kattamista tai Lego-leikkejä monimutkaisempaa, oli mielenkiintoista huomata osaavansa puhua laman vaikutuksista Suomessa. Jännä juttu muuten, kävi ilmi, että useampikin naapureista uskoi eiliseen asti vakaasti Nokian olevan ruotsalainen firma.



Ilta ei kuitenkaan loppunut vielä siihen. Eräs nuorempaa ikäpolvea edustanut naapuri kertoi olevansa vielä lähdössä viettämään iltaa kavereidensa kanssa ja kysyi, haluaisinko liittyä seuraan. Riittävän monen kotona ja koneella vietetyn lauantai-illan jälkeen minun ei tarvinut harkita montaakaan hetkeä, ja kohta olimme jo paikallisessa pikkubaarissa, jossa kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Oli kuitenkin vielä sen verran aikaista, että meno oli verrattain hiljaista, ja päätimme suunnata tunnin ajomatkan päässä sijaisevaan Luzernin kaupunkiin, josta kuulemma löytyisi hieman enemmän elämää.

Löytyihän sieltä. Tanssilattia oli täpötäynnä ihmisiä, ja tunnelma oli kaikin puolin loistava. Moitittavaa oli ainoastaan tukalan kuumasta ja savuisesta ilmasta - täällä ei ilmeisesti tunneta erillisiä tupakkapuolia, vaan jopa työntekijät polttivat samalla kun valmistivat juomia. Oli kuitenkin mahtavaa päästä pitkästä aikaa tanssimaan ja näkemään omanikäisiä ihmisiä. Kotimatkalla väsytti niin, että hereilläpysyminen oli melkoista työtä, mutta mieli oli loistava.

Tänä aamuna nukuin niinkin pitkään kuin puoli yhteentoista, mikä on paljon, kun ottaa huomioon, että olen yleensä viikonloppuisinkin noussut jo viimeistään yhdeksän jälkeen. Aurinko porotti jo täydellä teholla, ja äsken onnistuin ottamaan vielä lisäunet ulkosalla. Sillä välin kaikki muut olivat kadonneet jonnekin, mutta kaipa nuo jossain välissä takaisinkin ilmestyvät.



Viikon päästä olen tähän aikaan jo lentokoneessa matkalla kotia kohti. En oikeastaan vieläkään tajua, että kesäni Sveitsissä on jo niin lähellä loppuaan, mutta kaipa minä asiaan viimeistään siinä vaiheessa havahdun, kun ulkona ei tarkenekaan topeilla ja sandaaleilla. Muutto ja yliopiston aloittaminen tuntuvat vielä kovin kaukaisilta asioilta, vaikka niihin on enää vaivaiset pari viikkoa aikaa.

Huomenna tarkoituksena on vielä pyörähtää Zürichissa viimeisen kerran ja käydä elokuvissa aiemmin tapaamani suomalaisaupairin kanssa. Odotettavissa siis mukava aloitus viimeiselle viikolle täällä ihanassa, upeassa Sveitsissä!

Kuvat kansioista löytyneitä otoksia sieltä sun täältä reissun varrelta.