Paluu sveitsiläisarkeen

Reilu viikko on hurahtanut vauhdilla ohi. Italian reissun jälkeen ohjelmassa ei ole ollut mitään erityisempää, mutta ei tavallinen arkikaan täällä koskaan aivan tylsäksi käy.

Viime perjantaina jatkoin jälleen operaatio pikkukaupunkiin tutustumista ja löysin muun muassa pari hotellia, kirjaston, taidemuseoita, sisustusliikkeitä ja ravintolakadun. Miten ihmeessä näin pieneen paikkaan voikaan mahtua niin paljon kaikkea? En vieläkään aivan ymmärrä, mutta eipä tuosta haittaakaan ole.

Tutustuin myös kylän kirkkoon ensimmäistä kertaa lähemmin.

Kiertokävelyni syy oli oikeastaan viime viikon Internet-katko. Keksin, että kirjastoltahan voisi löytyä nettikoneita, mutta kaikkea kanssa. Onnistuin kyllä pitkällisen etsinnän jälkeen löytämään museon sivuhuoneeseen ängetyn biblioteekin, mutta kaikesta päätellen kirjastokulttuuri ei ole täällä aivan samaa luokkaa kuin Suomessa: tilat olivat niin pienet, ettei niihin taatusti kovin monta opusta mahtunut nettikoneista puhumattakaan, eikä koko paikka edes ollut auki kuin pari tuntia keskiviikkoaamuisin ja lauantai-iltapäivisin. Se siitä sitten.

Satunnainen monumentti.

Paluumatkallani bongasin sattumalta viihtyisän näköisen kahvilan, jota en ollut koskaan ennen edes huomannut. Kun mihinkään ei ollut mitään kiirettä, päätin poiketa paikassa, joka osoittautuikin aivan loistavaksi. Kuten useimmissa sveitsiläiskahviloissa, tilaukset tultiin hakemaan pöydästä asti, ja tee oli aivan kunnollista teenlehtiteetä, ei Suomen pussilipton-linjaa. Suureksi hämmästyksekseni tarjoilija torjuikin teestä antamani kolikot ja ilmoitti, että talo tarjoaa tänään - aivan sattumalta olin onnistunut tulemaan paikalle avajaispäivänä, vaikken ollut edes huomannut asiaa. Kohta minulle kiikutettiin myös kasvispiirasta - pyytämättä ja täytenä yllätyksenä - ja talon piikkiin, tietysti. Mikäs siinä oli kahvilapuutarhassa istuskellessa, auringonpaisteesta nauttiessa ja sveitsiläislehtiä selaillessa (ja minä jopa oikeasti ymmärsin lukemani!). Koko loppupäivä sujui tavallistakin paremmalla mielellä. Aika pienistä asioista se lopulta on kiinni.

Tältä se näytti kadulta katsoen. Palmuja!

Luulin ostaneeni muffinssin, mutta kyseessä olikin suklaavanukas. Hyvää kuitenkin, joten eipä tuo niin tarkkaa ole.

Keskimääräistä komeammat kahvilanäkymät, vai mitä?

Viikonloppuna onnistuin ensimmäistä kertaa koko täällä oloni aikana saamaan itseni kunnolliselle juoksulenkille. Talon crosstrainerilla (joka muuten on Tunturi-merkkinen) olen pari kertaa hölkytellyt ja siinä kaikki, vaikka lenkkeilyolot ovat täällä aivan täydelliset: lämmintä, muttei liian kuumaa, loputtomasti sorapolkuja, pikkuteitä ja puistokujia sekä erittäinkin katselukelpoiset maisemat. Hölkkäillessani maissipeltojen ohi ja läpi, kuunnellessani pikkutien vierellä virtaavan puron solinaa ja katsellessani horisontissa häämöttäviä lumipeitteisiä vuorenhuippuja en voinut kuin ihmetellä, miksen ole tehnyt samaa aiemmin.

Näissä maisemissa sitä hölkyteltiin. Ei kuitenkaan kameran kanssa; räpsin otokset jo aikaisemmin.

Tämä viikko on sisältänyt aika paljon lapsenvahtimishommia ja pari enemmän tai vähemmän haastavaa pikkupoikiennukutustehtävää, mutta kaikesta on selvitty kunnialla. Osasin jopa vaihtaa sulakkeen puhelinohjeistuksen perusteella, mikä saavutus! Perheen äiti on ollut Las Vegasissa jo jonkin aikaa ja isä kävi päiväreissulla Düsseldorfissa, mutta onnistuin pitämään talon pystyssä ja pikkupojan kunnossa. Muuten töitä ei ole erityisemmin ollut, tänäänkään en ole tainnut tehdä mitään tiskikoneen täyttämistä haastavampaa.

Tämän illan ohjelmassa oli grillikutsut perheen isän työkavereille. Ruokaa oli tarjolla vähintäänkin riittävästi, ja olen tainnut syödä elämäni ensimmäistä kertaa grillattua lammasta ja grillattua strutsia. Pecanpähkinä-vaahterasiirappi-Mövenpickiä olisin voinut kauhoa varmaan loputtomasti, mutta onneksi järki puuttui peliin ja ilmoitti, ettei mahaan mahdu enää lusikallistakaan.

Huomenna (tai joo, oikeastaan jo tänään) vietetään Sveitsin kansallispäivää, ja suuntaamme ilmeisesti perheen isovanhempien luokse syömään illallista ja ihmettelemään ilotulituksia ja muuta ohjelmaa. Tuntuu jotenkin kummalta, että itsenäisyyspäivä onkin keskellä lämpimintä kesää, mutta on tietysti ihan jännä nähdä, miten sitä muualla juhlistetaan.

Jäljellä on muuten enää reilut kolme viikkoa! Jos ne kuluvat yhtä nopeasti kuin tätä edeltävät, olen kotona jo aivan hetkessä. Hassua ajatella, että Suomessa on jo täysi syksy kun tulen takaisin, vaikka täällä elokuu on vuoden lämpimin kuukausi. Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllä minä paluuta jo hieman odotankin, vaikka vastassa kuinka olisi sadesäätä ja yöpakkasia. Täällä on ollut ihanaa ja kesä on ollut vielä mahtavampi kuin olin uskaltanut toivoakaan, mutta kaikesta huolimatta olen lopulta aika yksin. Samanikäisiin ihmisiin on käytännössä mahdotonta tutustua noin vain, kun vietän aikani pääasiassa kotona enkä käy koulussa tai kursseilla, joissa ehkä saattaisin tavata muita. Viihdyn kyllä tarpeen tullen itseksenikin, eikä koti-ikävä ole ollut mitenkään ylitsepääsemätön, mutta kyllä kavereita, perhettä ja poikakaveria olisi jo enemmän kuin mukava nähdä.

Sekin toisaalta hieman harmittaa, etten ole päässyt jakamaan tätä kesää tuttujen ihmisten kanssa. En ole grillannut kotona lauantai-iltaisin, en käynyt kuutamouinnilla mökkijärvellä, en pyörinyt kaveriporukan kanssa kaupungilla tai saunailloissa. En poiminut mansikoita, juhlinut juhannusta, pyöräillyt valoisassa yössä. Suomessa vietetään parhaillaan kavereideni tupareita ja toisten läksiäisiä, enkä edes tietäisi asiasta ilman tehokasta Facebook-vakoilua. Aika ei pysähdy siksi aikaa kun olen poissa.

Kuitenkin olen edelleen sitä mieltä, että reissun hyvät puolet ovat huonoihin verrattuna moninkertaiset. Tällaista tilaisuutta ei välttämättä tule kohdalle kuin kerran elämässä, ja olen iloinen, että tartuin siihen kun se oli mahdollista. Olen nähnyt niin monia paikkoja, kokenut niin paljon uutta ja vieläpä palauttanut mieleeni saksan kielen, jonka luulin jo täysin unohtaneeni, että voin täydellä syyllä sanoa oppineeni ja nauttineeni joka hetkestä. Jos minut siirrettäisiin takaisin viime kevääseen, tekisin saman päätöksen hetkeäkään epäröimättä.

Sveitsiläismaisemia Thunin kaupungista.

Tuollainen kämppä kyllä kelpaisi! Thunista tämäkin.

Nyt kello näyttää kuitenkin jo taas sen verran, että taidan suunnata petiä kohti. Hyvää yötä ja huomenta! Kohta nähdään taas!