Zürich - sinne ja takaisin

Alkuviikko on taas hurahtanut ohi niin kauhealla vauhdilla, että kirjoittelu on vallan jäänyt välistä. Maanantai- ja tiistai-illat kuluivat leppoisasti lukutunnelmissa, eilinen ilta hotellisuunnitelmia tehdessä, mutta asia kerrallaan!

Kamerajohto saapui tänään onnellisesti postissa, ja sain viimeinkin siirrettyä täällä ottamani kuvat koneelle. Tällä kertaa luvassa siis viimein omia otoksiani.

Aurinko paistaa täällä korkeammalta kuin Suomessa. Varjotkin ovat lyhyempiä.

Kuten viimeksi kirjoitinkin, maanantain ohjelmassa oli Zürichin kiertelyä. Asun siis itse aika lähellä kaupunkia, mutten kuitenkaan niin lähellä, että siellä aivan koska tahansa voisi poiketa. Maanantai on minulle käytännössä vapaapäivä, ja perheen vanhemmat ehdottivat, että voisin lähteä katselemaan vähän isomman kaupungin menoa. Paikallisen keskusta on yllättävän suuri siihen nähden, että asukkaita on vain viitisentoista tuhatta, mutta aika äkkiä se on lopulta kahlattu läpi, joten asiaa ei kauan tarvinut miettiä.

Kylänraitti.

Suunnitelma oli, että perheen isä veisi minut työpaikkakaupunkiinsa saakka autolla ja jatkaisin sieltä itse junalla perille saakka. Alkumatka sujui ongelmitta. Istuskelin urheilu-Audin etupenkillä, ihailin maalaismaisemia ja pohdin, että voisin mielelläni ottaa itsellenikin samanlaisen työmatkan. Junaliputkin saatiin hankittua, ja pääsin onnellisesti kyytiin. Tarkistin vielä lipusta, että pois pitäisi jäädä Zürich HB -nimisellä asemalla. Kohta saavuimmekin Zürich Hardbrückeen, ja kuvittelin olevani hyvinkin fiksu, kun päättelin, että joo, siitähän se HB tietysti tulee. Ei kun junasta ulos ja kauppoja kohti!

Hämmästys oli suuri, kun huomasin, ettei kaupoista näkynyt merkkiäkään. Ympärillä oli rakennustyömaata, junaratoja ja vanhoja kerrostaloja, mutta ei minkäänlaista putiikkia eikä juuri ihmisiäkään. Sekin vielä: olin kuvitellut, että maan suurimman kaupungin asema olisi - noh, suuri, mutta tämä ei aivan vastannut mielikuvaani. Ihmisiä näkyi parikymmentä, ja kioskeja löytyi tasan yksi, kun tarkasti etsi. Noh, mitäs pienistä, ehkä se keskusta löytyisi, kun vähän kiertelisi ympäriinsä.

Löytyi joo, reilun tunnin kiertokävelyn jälkeen. Ja tosiaan: HB ei ollut lyhenne sanasta Hardbrücke, vaan Hauptbahnhof, päärautatieasema. Olisi ehkä pitänyt arvata.

Oikea HB.

Sinänsä harharetki ei oikeastaan haitannut mitään. En minä aivan eksyksissä missään välissä ollut, ja kaikeksi onneksi minulla oli koko päivä aikaa kierrellä kaupunkia. Nähtävää oli niin hurjasti, että paljon jäi vielä seuraavillekin reissuille. Kiertelin lähinnä kauppoja, joissa sattui sopivasti olemaan alennusmyynti parhaimmillaan - tai pahimmillaan. Oli todella hankalaa pidättäytyä ostamasta aivan koko lompakkoa tyhjäksi, niin paljon kaikkea kivaa siellä olisi ollut tarjolla. Ihmeekseni huomasin, ettei kaikki täällä olekaan kallista. Toki kaikesta voi maksaa, jos haluaa, mutta ainakin vaatteita oli suhteellisen helppo löytää myös Suomea alemmalla hintatasolla. Mukaan tarttui ainakin mustat housut, valkoinen kietaisupaita, koruja, kortteja ja kirja. Kortteja olin jo kaivannutkin, sillä tästä kaupungista ei sopivia löytynyt.

Kirjakauppoja sain etsiä pidemmän tovin. Olin aika yllättynyt siitä, kuinka vaikea niitä oli löytää - tavarataloja riitti, mutta täällä niiden vakiovarustukseen ei näköjään kuulukaan kirjaosastoa, tai jos sellainen tuli vastaan, tarjontaa oli ainoastaan saksaksi. Suureksi riemukseni satuin löytämään ihanan perienglantilaisen kirjakaupan, jossa myytiin paitsi kirjoja, myös englantilaista suklaata, sipsejä ja munuaispiirakoita (joissa tosin ei ole mitään erityisen ihanaa).

Joki keskellä kaupunkia. Huomatkaa veden kirkkausaste!

Erään kaupan kosmetiikkaosastolla meinasi käydä hassusti. Osastolla markkinoitiin voidetta, jollaista olin jo kauan suunnitellut ostavani, ja kysäisin myyjältä hintaa. Sain sellaisen käsityksen, että voide oli reilut viisi frangia, ja suuntasin kassalle. Ihmeekseni näytössä lukikin 65 frangia, ja tajusin typerän erehdykseni. Voisi tietysti olettaa, että lukusanat ovat jo tässä vaiheessa hallussa, mutta joopa joo. Myyjä sanoi tietenkin fünfundsechszig, "viisi ja kuusikymmentä", ja jollain käsittämättömällä tavalla onnistuin ajattelemaan sen olevan 5,60 frangia, vaikka jo ala-asteen perusteella minun olisi pitänyt tietää sen tarkoittavan kuuttakymmentäviittä. Sanomattakin selvää, että kauppoja ei tullut.

Sää ei oikein suosinut; voimakkaita sadekuuroja tuli vähän väliä, ja ukkonen jyrähteli vakuuttavasti, mutta ei se reissuani suuremmin häirinnyt. Jossain välissä jatkuva kävely vähän uuvutti, ja päätin etsiä viihtyisän, pienen ja kohtuuhintaisen keskieurooppalaiskahvilan. Helpommin sanottu kuin tehty: joka puolella oli tavarataloja, merkkiliikkeitä ja pankkeja, mutta tavallisista kahviloista ei näkynyt jälkeäkään. Shampanja- ja kaviaarikahviloita tuli kylläkin vastaan, mutta aivan sellaisia en ollut etsimässä. Olin ilmiselvästi väärässä osassa kaupunkia, mutta en tiennyt, minne olisi pitänyt suunnata. Starbucksinkin sivuutin, sillä halusin nimenomaan sveitsiläiseen kahvilaan, mutta tunnin etsinnän jälkeen oli luovutettava, ja päädyin lopulta suuren tavaratalon yläkerroksen kuppilaan. Hintavaatimus sentään osui kohdalleen: viidellä eurolla ei olisi saanut teetä ja valtavaa suklaatäytekakkupalasta Suomessakaan.

Illalla palasin kotiin väsyneenä, mutta tyytyväisenä, ja aloin lukea englantilaisen kirjakaupan hankintaani: Stephenie Meyerin Twilightia. Twilight- eli Houkutus-sarjaa on viimeisen vuoden aikana hehkutettu niin monessa paikassa, että oli viimein aika ottaa asiasta ihan itsekin selvää. Ennakko-oletukseni eivät olleet erityisen korkealla, sillä vampyyrijutut eivät ole koskaan erityisemmin itseäni kiehtoneet, mutta niinhän siinä kävi, että alkuun päästyäni kirjaa ei yksinkertaisesti voinut päästää käsistään. Jo seuraavana iltana sain 400-sivuisen opuksen luettua, vaikka tarkoitus oli säästää sitä sopiviin hetkiin eikä ahmaista kerralla yötä myöten. Eli joo, täytyy myöntää, että alan itsekin ymmärtää, miksi kirjasarjasta on kohistu niin paljon.

Muuten tämä viikko on kulunut lähinnä kotona, edes kauppaan asti en ole viitsinyt lähteä. Siivottavaa on ollut, muttei liikaa, ja pikkupojan kanssa on tullut leikittyä yhtä jos toistakin. Ei voi kuin ihmetellä sitä mielikuvituksen määrää, joka lapselta löytyy. Itse en olisi ehkä aivan heti tullut keksineeksi, että eläinlääkäriasemasta saakin tehtyä tappajarobotin, mutta hyvin se näköjään onnistuu.

Viikon paras uutinen on ollut se, että poikakaverini tulee viikon päästä Zürichiin! Sitä varten olen siis hotelleja katsellut, ja eilen varasimme ihan mukavan oloisen paikan keskustan liepeiltä. Halpa se ei ollut, mutta mikäpä täälläpäin olisi, eikä tuo nyt hinnasta kiinni ole, jos toinen tulee Suomesta asti minua katsomaan :) Mukava viikonloppu siis jälleen tiedossa, ja odotan jo innoissani, vaikka varsinaisesta ohjelmasta kummallakaan ei vielä tarkempaa tietoa olekaan.

Jonain lähipäivänä voisin ehkäpä purkaa kuvasaldoani tarkemmin. Aion ainakin esitellä, millaisessa paikassa oikein asunkaan ja millaisia maisemia olen parin viikon aikana ehtinyt nähdä. Nyt taidan kadota peiton alle, aamulla odottaa jälleen seitsemän herätys.

Suuntana tämä.

Twilight-kuva täältä.