Kesä Sveitsissä

Kun kesätöitä ei lukion jälkeen alkanut kuulua Suomesta, päätin sitten etsiä niitä vähän kauempaa. Niinhän siinä kävi, että eräänä aamuna löysin itseni Sveitsistä, tuosta rannekellojen, suklaakonvehtien ja pankkilaitosten luvatusta maasta. Kolme vuotta edellisestä saksan tunnista, nolla päivää lastenhoitokokemusta, kaksi ja puoli kuukautta sovittua au pair -pestiä. Näillä mennään, katsotaan, miten käy.

torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannukseton juhannus

Yksi huono puoli tästä Sveitsissä oleskelusta on tosiaan viimein löytynyt: täällä ei vietetä huomenna juhannusta, midsommerfestiä, Midsummer Dayta eikä mitään muutakaan tavallisesta arjesta poikkeavaa tapahtumaa. Huomenna en grillaile mökillä, juhli kavereiden kanssa, syö uusia perunoita ja silliä, sauno tuoreella vihdalla tai ihastele yötöntä yötä.



Sen sijaan olen käynyt aamulla marketissa, popsinut tonnikalapastaa ja nauttinut erittäinkin epäjuhannusmaisesta säästä. Puolenpäivän aikaan mittari näytti yli kolmeakymmentä astetta, ja vielä nyt puoli kahdeksalta illalla lämpöä on 28,5 astetta. Alan pikkuhiljaa tottua ajatukseen siitä, että ulkona voi olla liian lämmintä. Auringonvalossa ei välttämättä jaksa olla puolta tuntia kauempaa, varsinkaan nyt, kun ulkona on muutenkin painostavaa. Ilmassa on ukkosen tuntua.

Olen tänään viettänyt melkein koko päivän uima-altaan reunalla makoillen. Tehtävänäni oli pitää silmällä pikkupoikaa ja tämän serkkua, kun nämä polskivat paikallisella... miksihän sitä kutsuisi, uimakeskuksella? Puistomaiselle alueella oli jos jonkinlaisia uima-altaita, suihkulähteitä, liukumäkiä ja leikkipaikkoja. Poikien ja muidenkin lasten temmeltämistä katsoessa teki kovasti mieli olla vielä sen ikäinen, että voisin mennä itsekin mukaan. Välillä söimme tietysti jäätelöä, ja onnistuin viimein polttamaan itseäni hiukan, missä on kyllä kestänyt ihmeen kauan ihoni palamisherkkyyden tuntien. Kovin tomaatti en silti taida vieläkään olla.



Ja niin muuten, grillauksen suhteen tämä päivä on sentään muistuttanut juhannuksesta, paistelimme nimittäin äsken pihvejä. Ei samanlaisia kuin kotona, mutta kuitenkin. Olen tottunut läpikypsään paistoasteeseen, mutta kyllä täkäläinen mediumkin kelpaa. Aivan uutta minulle on, että pihviä ei välttämättä marinoidakaan ennen paistoa, vaan valmiille pihville vain levitetään yrtti- tai barbecuetahnaa. Voi tosin olla, että vastaavia on Suomessakin, mutta ainakaan itse en ole moiseen ennen törmännyt.

Ikävä kyllä läppärini ei edelleenkään suostu yhteistyöhön kameran muistikortin kanssa, joten oikeaa kaapelijohtoa odotellessa joudun edelleen turvautumaan netistä löytyneisiin otoksiin, mutta eiköhän tänne vielä autenttistakin kuvamateriaalia jossain välissä saada!

Oikein ihanaa ja mahtavaa juhannusta kaikille, juhlikaahan minunkin puolestani!

Kuvat täältä ja täältä.

2 kommenttia:

Blogger Turre kirjoitti...

Törmäsin sattumalta blogiisi, ja päätin heti seurata sitä koko aupparointisi ajan! :) Olin itse samoissa hommissa Skotlannissa lukion jälkeen (08/2007 - 05/2008) ja pidin niin ikään blogia silloin, joten omiakin muistoja tässä tulee verestettyä samalla.

Kiva, että sinulla tuntuu alkaneen homma luistaa - jatkahan samaan malliin!

P.S. Arvasin murteesi pilkahdusten perusteella kotipaikkakuntasi jo ennen kuin pääsin siihen kohtaan, jossa se mainitaan. ;)

20. kesäkuuta 2009 klo 6.41  
Blogger Neeni kirjoitti...

Turre: Hauska kuulla, että blogillani on uusi lukija! Toivottavasti sinunkin au pair -aikasi sujui hyvin :) Blogin kirjoittaminen on kyllä loistava tapa pitää tapahtumat mielessä, ja tänne on helppo palata aina jälkeenpäinkin. Toisaalta myös tutut pysyvät kärryillä siitä, missä mennään. Samaan malliin koetetaan jatkaa, ainakaan tällä hetkellä mitään suurempia esteitä ei sille näy :D

Mielenkiintoista ja aika hauskaakin tosiaan, että minut voi paikallistaa murteen perusteella, vaikka suhteellisen kirjakielimäisesti kirjoitankin. Ei sitä itse edes huomaa, mutta ulkopuolinen tietysti hoksaa tuollaiset seikat paremmin - itse helposti sokaistuu omalle tekstilleen.

21. kesäkuuta 2009 klo 14.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu