Ensimmäinen päivä ja kuinka siihen päädyttiin

Tarkoitukseni oli alun perin viettää lukion jälkeinen kesä turvallisesti kotikonnuilla. Nähdä kavereita, joita ei välttämättä enää opiskelumuuttojen takia tulisi nähtyä, hankkia perustavallisia kassa- tai siivoushommia, tuskailla ah-niin-arvaamattoman suomalaiskesän kanssa.

Eihän siinä tietenkään ihan niin käynyt. Kun yhdestäkään työpaikasta ei maaliskuun loppuun mennessä ollut kuulunut sanaakaan, keksin yhtäkkiä, että ellei Suomesta löydy kesätöitä, lähdetään sitten muualle. Kahdessa viikossa olin onnistunut etsimään netin ihmeellisestä maailmasta lupaavan kuuloisen sveitsiläisperheen, jolle puolivahingossa lupauduin au pairiksi siitäkin huolimatta, että tähtäimessäni oli oikeastaan ollut pikemminkin Iso-Britannia kuin Keski-Eurooppa.



Seuraavat kuukaudet ja viikot kuluivat hetkessä, kiitos pääsykokeiden ja ylioppilasjuhlien, ja yhtäkkiä tajusin lähdön koittavan kahden päivän päästä. Itse reissu ei kyllä tuolloinkaan jännittänyt, mutta kiireessä pakkaaminen johti ennalta-arvattaviin lopputuloksiin: matkalaukkuun eksyi muun muassa kymmenkunta pitkähihaista paitaa, vaikka odotettavissa oli lähinnä aurinkoa ja lämpöä, eikä seitsemän eri laukkua tuntunut lähtöhetkellä yhtään hassummalta idealta. Jo nyt olen vähän alkanut katua hätiköimistä: kun laukku oli ylipainoinen ja lähtiessäni, kuinka ihmeessä saan kaikki tuliaiset ja ostokset kunnialla takaisin?

Joka tapauksessa päädyin eilen onnellisesti Sveitsin kamaralle. Vähän jännitti, tulisiko kukaan vastaan, mutta onneksi tuli. Jo ajomatkalla kohti uutta kotiani ehdin jälleen ihastua Keski-Euroopan maisemiin: alppiniittyjä, mutkittelevia pikkuteitä, kukkivia pientareita, lehtimetsäkäytäviä, märehtiviä lehmiä. Siellä täällä pieniä tai suurempia kyliä ja kaupunkeja täynnä vanhoja, koristeellisia kivitaloja ja tyylikkäitä uudisrakennuksia. Hankala tätä on kotimaisemiin verrata. Ehkä parempi, kun ei yritäkään.

Perhe osoittautui kaikin tavoin loistavaksi. Molemmat vanhemmat puhuvat onnekseni hyvää englantia, joten kommunikointi sujuu, vaikka oma saksani onkin kolmen vuoden tauon jälkeen enemmän kuin ruosteessa. Hankala uskoa, että minä todella opiskelin kieltä viisi vuotta ja vieläpä erinomaisin arvosanoin. Tällä hetkellä minulle tuottaa suuria vaikeuksia sanoa mitään kellonaikoja haastavampaa.

Perheen 6-vuotias pikkupoika on käsittämättömän suloinen. Ehkä hieman omapäinen, mutta todella ulospäinsuuntautunut ja nauravainen. Ujostelua kesti ehkä puoli tuntia, sen jälkeen poika on kohdellut minua kuin vanhaa tuttua. Juttua riittää, vaikken ymmärrä puoliakaan ja vaikka vastaukseni on usein epämääräistä ja ja -muminaa. Olemme jo rakentaneet Aku Ankka -pahviauton, pelanneet amerikkalaista jalkapalloa, pukeutuneet naamiaisasuihin ja opettaneet toisillemme eläinten nimiä suomeksi ja saksaksi. Hai on hai molemmilla kielillä! Toista poikaa en vielä ole nähnyt, sillä hän on luokkaretkellä sunnuntaihin asti, mutta emmeköhän mekin juttuun tule.

Tähän mennessä olen jo ehtinyt ottaa aurinkoa, ihailla terassilta alppimaisemia, maistella jäätelöä ja suklaita, kipitellä Zürichin katuja, syödä ehkä elämäni parasta pitsaa paikallisessa italialaisessa ja tutustua paikallisen supermarketin valikoimiin. Lisäksi olen vieraillut perheen italialaisten sukulaisten siirtomaapalstalla, syönyt tuoreita papuja ja ihmetellyt Suomeakin korkeampaa hintatasoa. Esteettinen nälkäni on tullut tyydytetyksi jo aikoja sitten: upeiden maisemien lisäksi saan nauttia myös loistavalla maulla sisustetusta kämpästä. Tämän voisi epäilemättä nakata suoraan jonkin sisustuslehden sivuille, mutta asunto ei silti tunnu millään tavalla liian kliiniseltä tai persoonattomalta.


Kuviakin olen räpsinyt, mutta surukseni huomasin, ettei läppärini syystä tai toisesta tunnista ollenkaan muistikorttia. Pyysin vanhempiani lähettämään USB-kaapelin postissa, mutta siihenkin kuluu joka tapauksessa aikaa, joten siihen asti saan kai tyytyä muualta lainattuihin kuviin.

Sveitsissä on paljon samaa kuin Suomessa: luonto on lähellä - oikeastaan kaikkialla, yleisilme on puhdas ja liikkuminen on turvallista. Silti olen ehtinyt jo törmätä yhteen jos toiseenkin eroavaisuuteen. Selvä juttu on tietysti erilainen ilmasto: täällä ei ole ihme eikä mikään, että viikonlopuksi on luvattu kolmeakymmentä astetta. Tämä parinkymmenen tienoilla kieppuva puolipilvinen päivä on edustanut itselleni kesää parhaimmillaan; täkäläisille se on "ihan ok". Pohjoisen asukkina olen myös tottunut siihen, että kesällä on valoisaa. Pimeä ja lämmin on yhdistelmä, johon en juurikaan ole törmännyt kotosalla. Olin tosin odottanut, että pimeä tulisi täällä vieläkin aiemmin, mutta silti: erilaista on.

Tulen luultavasti kesän aikana jatkamaan aiheesta kerran jos toisenkin. Ainakin itse olen aina kauhean kiinnostunut siitä, mikä muualla maailmassa on samoin tai toisin kuin Suomessa, joten tulen luultavasti listaamaan näitä juttuja ihan vain omaksi ilokseni. Samasta syystä päätin oikestaan aloittaa koko bloginkin. Haluan, että voin vielä kahden vuoden päästä saada tarkan käsityksen siitä, mitä olen tämän reissun aikana nähnyt ja kokenut, eikä pelkkä muisti aina riitä siihen.

Oi ja voi, kerrottavaa riittäisi vaikka kuinka, mutta taitaa olla parasta hipsiä pikkuhiljaa nukkumaan. Tällä hetkellä voin vilpittömästi sanoa, että olen täysin ihastunut Sveitsiin!



Kuvat täältä, täältä ja täältä.